Valokuitu

Miksi valita valokuitu?

Kirjoittanut Pukkikuitu Oy · 1 minuuttia lukemiseen >

Pukkilan nettiyhteydet uhkaavat ruuhkautua lähivuosina, mikä tarkoittaa katkeilevia yhteyksiä, esimerkiksi kesken maksutapahtuman. Suosittuina kellonaikoina 4G-verkon ruuhkautuminen on Pukkilassa todellisuutta jo nyt. Kaikki 4G-verkon käyttäjät kärsivät ruuhkautumisesta, olipa oma netinkäyttö vähäistä tai suurta. Kun jaettu kaista ruuhkautuu, kevyt aikataulusivusto kaatuu siinä missä raskas videokin.

Valokuitu on nopeudeltaan rajaton eikä se ruuhkaudu koskaan. Jokaisella kiinteistöllä on oma kuitunsa, jota pitkin tieto kulkee. Toisten netinkäyttäjien toiminta ei siis vaikuta käytössä olevaan kaistanleveyteen. Valokuituyhteys on aina tasalaatuinen ja sen viive lyhin mahdollinen. Valokuitu toimii luotettavasti riippumatta sääolosuhteista, maastonmuodoista tai puustosta, toisin kuin 4G-mobiiliyhteydet. Valokuitu ei oikeastaan ole tekniikkaa vaan tietoliikenneväylä, jonka kautta tekniikkaa voidaan käyttää valon nopeudella – netti, televisio, puhelut ja mitä ikinä tulevaisuus tuo tullessaan.

Toimivat yhteydet ovat elintärkeitä

Nykymaailmassa sujuva arkielämä edellyttää toimivia nettiyhteyksiä: muun muassa laskujen maksu, uutissivustot, nettikauppatilaukset, hoiva- ja turvapalvelut, datan tallentaminen ja jakaminen netin ylitse, suoratoistopalvelut ja nettipelaaminen. Nopea ja luotettava nettiyhteys on elintärkeä monille Pukkilan etätyöläisille, yrittäjille ja maatilallisille. Pukkilan valokuituhankkeen tavoitteena on turvata kuntalaisten sujuva arki, yrittämisen edellytykset sekä kunnan elinvoima.

Kattavan valokuituverkon rakentaminen Pukkilaan kasvattaa kunnan vetovoimaa: uusia asukkaita, lisää elinvoimaa, parempia peruspalveluita ja vireitä yrityksiä. Valokuitu myös nostaa asuinalueen sekä kiinteistöjen ja asuntojen arvoa ja lyhentää myös myyntiaikoja. Pandemian seurauksena ihmiset etsivät nyt asuntoja, joissa on hyvät etätyöskentelymahdollisuudet ja jotka sijaitsevat maaseudulla kaupunkien läheisyydessä.

Eikö 5G ratkaise maaseudun nettiyhteyksien ruuhkautumista?

Maaseutumaisilla alueilla 5G-verkosta ei ole nettiyhteyksien pelastajaksi. Langaton 5G-yhteyskin edellyttää valokuidun rakentamista toimiakseen: jokainen tukiasema ja masto on kiinni valokuituverkossa. 5G-taajuuksien kantama on niin lyhyt, että luotettavat yhteydet edellyttäisivät tukiasemien rakentamista muutaman sadan metrin välein. On kannattavampaa viedä valokuitu jokaiseen kiinteistöön ja taata tilaajille tasalaatuinen ja nopein mahdollinen yhteys.

Kuinka pitkäikäinen ratkaisu valokuitu on?

Valokuitu kattaa kaikki tietoliikennetarpeet vähintään 50 vuodeksi, Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan todennäköisesti pidempäänkin. Tekniikan kehittyessä verkon voi päivittää pelkkiä maanpäällisiä laitteita vaihtamalla vielä vuosikymmentenkin päästä.

Vuonna 2030 dataa liikkuu ennusteiden mukaan tietoliikenneverkoissa 150 kertaa enemmän kuin nyt. Datamäärien räjähdysmäinen kasvu nostaa sekä kiinteisiin että langattomiin verkkoihin kohdistuvat vaatimukset pilviin. Valokuidun tiedonsiirtokapasiteetti on käytännössä rajaton, mikä tekee siitä ylivertaisen kilpaileviin vaihtoehtoihin nähden. Valokuidun kapasiteetti riittää aikanaan myös 6G:n tai 7G:n tarpeisiin. Valokuitu on todella kauaskantoinen ratkaisu.

Pukkikuidun verkkoseminaari

Pukkikuidun verkkoseminaari ke 21.8. klo 18

Pukkikuitu Asiakaspalvelu kategoriassa Hanke, Valokuitu
  ·   19 sekuntia lukemiseen